-häkkilintu-
Kuinka rumasti kaunis leijuu, kaivossa
silmissään veden kimallus, pään ympärillä kruunu.
Hänen sammaleinen sydän loistaa lämpöä
jota rautainen käsi puristaa, se ei petä.
Iloinen nauru vapauttaa perhosen,
lapsuudenmaisemaan saapuu uneton uskollisuus
siellä on hiljaisen läpinäkyvää
jotain korsia polun varrella odottaa poimijaa
tahtoisin lähteä alusta etsimään voimaa.
Ovi on avoin.
-mikä on ihminen-
Kumpupilvet ja vuorenrinteet
muodostavat luotettavan maisemakuvan.
Sen vuorilla on lasisilmät, kivillä korvissaan tulpat.
Se tietää mitä on tulossa.
Käännän selkäni sille,
edessä minua katsoo
tyyni ja hiljainen avomeri.
Se tietää kalat ei nuku.
Oleminen tuntuu kun Jäämeri tutustuu varpaisiini.
Se tietää mikä on ihminen.
Ääniä elämästä
kiitoksen sanoja ja perkeleitä
väkisin pääsee takavasemmalta ohi kiitos,
kun piti olla kova
ja pehmeitä pirullisille.
Ymmärrys kulkee hitaammalla junalla.
Vuoropuhelua kuvien välityksellä
Ihmisyyden muotoja, utooppisia olentoja ja
kadotettuja kiusauksia.
Käytän kutitusta
hylkyjä
lokeroita
mummoni muistoja.
Elämässä on aina
aikaa, armoa ja
karmolistippoja
sekä kaikenlaista kummaa.
Keinuvaa
mieleenpainuvaa
kasautunutta kivaa.
