Koeponnistus suoritettu

salaisuuksia-2015

Salaisuuksia, 2015. Yksityiskohta.

Ensimmäiset kuukaudet on hujahtanut uuteen paikkaan opetellessa ja äänimaisemia kuunnellessa. Museokatu on elävä, historiallisestikin merkittävä katu Helsingin sydämessä. Kadun varsi on pullollaan toinen toistaan mukavampia kahviloita ja pieniä kivijalkakauppoja. -Täällä mitään ketjuhömpötyksiä ole, kun ihan niitä aitoja yrittäjiä jotka onnistuneesti palvelee asiakkaita vaikkei etunimeä kirjoitetakaan kupin kylkeen.-

Yhteisöllisyys ja toisistaan välittäminen on normi arkea ja tunnelmaa nostattaa rikas äänimaisema, johon on ollut huikeaa sukeltaa oman työpöydän ääressä. Aamupäivä alkaa linnunlaululla. Kaikupohja onkin melkosen hulppea, liverrys sinkoilee myöhäisjugendin ja 20-luvun klassismin koristamista seinistä alas kadulle kohdaten kellontarkasti 11.40 aamukävelyään toimittavan vanhemman herran, jonka kävelykeppi klonksahtaa luotettavasti joka askeleella. Hitaasti mutta varmasti tämä sama ääni palaa noin tunnin kuluttua ja katoaa skeittilautojen ja matkalaukkujen tasaiseen jyrinään.

Monelle teokselle on heitetty viimeiset heipat kun matka kohti uutta maailmaa on alkanut. ”Salaisuuksia” teos löysi uuden rakastavan kodin Isonmeren takaa ja Suomen puupiirtäjien seuran kuratoimana lennähti Japaniin puupiirroksia perhosen muodossa yhteisnäyttelyyn www.artbooks.jp

Mahtavia asiakkaita on ollut ympäri maailmaa – Japanista, Hollannista, Ranskasta, Kiinasta ja Espanjasta. Heidän perässä vedettävät pakaasit kuullostaa hetkittäin melkein kassakoneen kilinältä jota on tullut ihan kiitettävästi myös lähiseudun kulkijoilta. Ja sehän se tietenkin on mikä kadun pitää elävänä.

Maljan kohotukset -teille kaikille ja- vaihtuvien näyttelyiden kunniaksi, jatkukoon.

Kaikki te ihanat galleriassa vierailleet olette päätyneet pieneksi huolellisesti piirretyksi viivaksi minun päiväkirjaani, tukkimiehen kirjanpidon muodossa. Heinäkuussa 7.dream galleriassa kävi n.150 ihanaa ja elo- ja syyskuun viivasto jatkaa samaan malliin. Sille jo tutuksi tulleelle varikselle, joka oli innoissaan tulossa sisälle asti, liimasin pienen timantin kivijalkaan. Houkuttimeksi.

Liimaan toisen kun 1000 kävijän raja rikkoutuu.

Tervetuloa

7.DREAM gallery & shop

Museokatu 7, 00100 Helsinki

Tue -Fri 11 – 17

Sat 12 – 16

 

 

Mainokset

Tietoja Jaana Tuomisto

Kuvataiteilija. Korutaiteilija. Visual Artist
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s